sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Eho 16.11

Jälleen on ollut todella hiljasta täällä blogin puolella. Ei paljoa innosta kirjottaa tavallisesta tylsästä arjesta. Eikä mulla oikeestaan oo kauheesti mitään kirjotettavaakaan... Noh ei voi mitään, nyt tulee taas jonkin sortin postausta Ehon kisoista 16.11.

Eli oltiin eilen lauantaina 16.11 Eholla seurakisoissa hyppäämässä 90&100cm. Sain mukaan  kisa-apulaisiksi  Siirin ja Tytin.
Eholla on aina kivat kisat kun ei tarvitse lähteä niin aikasin. Nytkin lähdettiin vasta klo. 11 tallilta.

Meidän tallilta ajaa Eholle noin tunnin eli oltiin siinä 12 aikaan perillä. Meillä oli melkein 1,5h aikaa ennen ensimmäisen luokan alkua, joten kerittiin hyvin katsoa edellistä luokkaa. Sitten pistettiin poni kuntoon ensimmäistä luokkaa varten ja menin verkkaamaan ulkokentälle hyvissä ajoin. Vaikka oltiin kisapaikalla ajoissa, tuli silti kiire. Pääsin vasta radankävelyn jälkeen verkkaamaan maneesiin ja kiireessä otin muutaman hypyn pystyllle ja okserille.  Sitten aika hätäsesti mentiin jo radalle. Rata alkoi jo aika sekavasti, enkä saanut minkäänlaista rytmiä. Tultiin monelle esteelle aika pohjaan, mutta ei tullut mitään ongelmia, kunnes sitten yhelle pystylle toin ponin niin lähelle, että siitä tuli puomi mukaan. Oma vika, oisin ihan hyvin voinut jättää sen yhden askeleen pois.. Loppurata meni hyvin.
Tulokseksi siis 4vp






 Luokkien välissä ei ollut kauheesti aikaa, joten kävelin vallun kanssa, kunnes päästiin maneesiin verkkaamaan. Nyt ei tullut niin kiire, kuin edellisessä verkassa, sillä pääsin sisälle jo ennen radankävelyä. Verkassa otin taas pari pientä hyppyä ja sitten vähän isompana pystyn ja okserin. Kävelin hetken ja hyppäsin vielä pystyn ennen radalle menoa. Lähdin tässäkin luokassa ihan alkupäässä, kolmantena.
Ensimmäiselle esteelle tultiin heti vähän liian lähelle.. Sitten olikin pysty-okseri kaarevalla linjalla. Pysty tuli ihan hyvin, mutta sitten seuraavalle estelle suoristuksesta ei tullut mitään. Eli kolmoselle stoppi. No uusi yritys ja siitä yli ilman ongelmaa. Loppurata sujui tosi hyvin ja tuntui, että sain vasta kiellon jälkeen kunnon rytmin.
Kun videolta katsoo, niin ihan hävettää miten olin tuomassa ponia siihen kolmoselle. Ihan vinosti ja ihan pohjaan... No ei voi mitään virheistä oppii :) Eli tästäkin luokasta 4vp







Kokonaisuudessaan päivä oli todella mukava, vaikka kisaradat itsessään eivät menneetkään ihan nappiin. Oli kiva nähdä kavereita ja suuri kiitos vielä Siirille ja Tytille avusta! :)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Lisäsin uuden yläpalkin "myynnissä" jossa muutamat tarpeettomat saappaat. Käykäähän kattomassa :)


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Puhelimen tyhjennys-kesä 2013

Mulla on niin paljon kuvia tästä kesästä niin aattelin kehitellä jonkun postauksen niistä tänne. Ja kaikki kuvat ovat siis puhelimestani.  Kuvat eivät myöskään ole missään aika järjestyksessä vaan ihan sekasin. 








































tiistai 13. elokuuta 2013

Haaste


Sain tän haasteen siis Isalta

Ohjeet ovat tälläiset:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville.

11 asiaa minusta:

1. Asun Espoossa

2. Käyn koulua Kauniaisissa 

3. Olen kahdeksannella luokalla

4. Meillä on kolme ponia

5. Meillä on myös neljä koiraa ja kaksi marsua

6. Minulla on kolme pikkusiskoa

7. Väsyttää 

8. Olen syntynyt 7.4.1999

9. Olen kirjoittanut tätä blogia jo melkein kaksi vuotta

10. Mun huone on tällähetkellä tosi sotkunen

11. Meen kohta nukkumaan



Molspe
<3



Kysymykset jotka sain:

1. mikä oli kesän paras muisto?

Niitä on tosi paljon mutta ainakin se kun olin Kreikassa viikon. 

2. mikä on blogin pitämisessä parasta?

Kivat kommentit


3. Mitkä ovat suosikki blogisi?



4. mitä odotat tulevalta kouluvuodelta?

Ei mitään helppoo...

5. sktaao tätsä sleävä?

Joo :D

6. Mitä haluaisit nyt eniten?

Nukkumaan

7.Onko sinulla lemmikkejä?

Joo. Kolme hevosta, neljä koiraa, kaksi marsua ja kaloja

8. Mitä tekisit jos voittaisit lotossa?


No empä tiiä:D Jotain hauskaa


9. Pidätkö haasteista?

joo

10. mikä on lempiherkkusi?

irtokarkit:3

11. mikä on lempi kouluaineesi?

Köksä






Kysymykset uusille haastettaville:

1. Suklaa vai irtokarkit?

2. Lempi vuodenaika?

3. Miltä tuntui palata takasin kouluun?

4. Millä luokalla olet?

5. Seuraatko jotain urheilulajia?(esim. jalkapallo)

6. Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi?

7. Mottosi?

8. Mitä harrastat?

9. Omistatko lemmikkejä?

10. Koska olet viimeksi ollut ulkomailla? Missä?

11. Koulu vai esteratsastus?


Haastan seuraavat blogit: Iida ja ponitJulia ja ponit sekä Kingiä elämää
´
Ettei tästä olis tullu ihan kuvaton, niin lisäsin johonki väleihin muutaman kuvan.

torstai 1. elokuuta 2013

Laakso 1.8

Oltiin laaksolla tänään hyppäämässä alue 100&110cm. Just kun lähettiin tallilta ajamaan laaksolle päin rupes satamaan ihan kaatamalla, mutta onneks se loppu aika nopeesti.

100cm
Alotin verkkaamaan Vallua aika ajoissa ja otin muutamat hypyt ennen radan kävelyä. Rata oli aika simppeli ja avosteluna A.2.0. Radankävelyn jälkeen otin vielä muutaman isomman pystyn ja okserín. Vallu oli tosi hyvän tuntunen ja rata meni tosi hyvin. Yksi harmillinen puomi tokavikalta esteeltä. Kuitenkin jäi siitä hyvä mieli kun rata oli muuten hyvä. Eli loppu tulokseksi 4vp.








´
110cm
Rata alkoi ihan hyvin, mutta kolmoselle kielto. Ite en yhtään ratasatanut ja seisoin vaan jalustimilla, mutta meni tokalla yli. Loppu rata oli tosi hyvä ja vallu ei kyttäilly yhtään mitään. En nyt enempää selosta näistä kisoista vaan laitan kuvia loppuun.





´

Oon ihan tyytyväinen molempiin ratoihin vaikka ei nollilla päästykkään. Päästiin kuitenkin maaliin molemmíssa luokissa ja vapsu tuntu hyältä. Pitää vaan saada ratoja alle :)