Eli oltiin eilen lauantaina 16.11 Eholla seurakisoissa hyppäämässä 90&100cm. Sain mukaan kisa-apulaisiksi Siirin ja Tytin.
Eholla on aina kivat kisat kun ei tarvitse lähteä niin aikasin. Nytkin lähdettiin vasta klo. 11 tallilta.
Meidän tallilta ajaa Eholle noin tunnin eli oltiin siinä 12 aikaan perillä. Meillä oli melkein 1,5h aikaa ennen ensimmäisen luokan alkua, joten kerittiin hyvin katsoa edellistä luokkaa. Sitten pistettiin poni kuntoon ensimmäistä luokkaa varten ja menin verkkaamaan ulkokentälle hyvissä ajoin. Vaikka oltiin kisapaikalla ajoissa, tuli silti kiire. Pääsin vasta radankävelyn jälkeen verkkaamaan maneesiin ja kiireessä otin muutaman hypyn pystyllle ja okserille. Sitten aika hätäsesti mentiin jo radalle. Rata alkoi jo aika sekavasti, enkä saanut minkäänlaista rytmiä. Tultiin monelle esteelle aika pohjaan, mutta ei tullut mitään ongelmia, kunnes sitten yhelle pystylle toin ponin niin lähelle, että siitä tuli puomi mukaan. Oma vika, oisin ihan hyvin voinut jättää sen yhden askeleen pois.. Loppurata meni hyvin.
Tulokseksi siis 4vp
Ensimmäiselle esteelle tultiin heti vähän liian lähelle.. Sitten olikin pysty-okseri kaarevalla linjalla. Pysty tuli ihan hyvin, mutta sitten seuraavalle estelle suoristuksesta ei tullut mitään. Eli kolmoselle stoppi. No uusi yritys ja siitä yli ilman ongelmaa. Loppurata sujui tosi hyvin ja tuntui, että sain vasta kiellon jälkeen kunnon rytmin.
Kun videolta katsoo, niin ihan hävettää miten olin tuomassa ponia siihen kolmoselle. Ihan vinosti ja ihan pohjaan... No ei voi mitään virheistä oppii :) Eli tästäkin luokasta 4vp
Kokonaisuudessaan päivä oli todella mukava, vaikka kisaradat itsessään eivät menneetkään ihan nappiin. Oli kiva nähdä kavereita ja suuri kiitos vielä Siirille ja Tytille avusta! :)
ratavideot ois kiva nähä! :)
VastaaPoista