sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Moikka taas! Ponit on jo kotiutunut tänne tosi hyvin ja ollaan päästy jo normaaliin treeniin. Eilen ratsastettiin aluksi sileällä ja sen jälkeen tehtiin muutamia puomi/kavaletti tehtäviä. Vallu oli tosi hyvä ratsastaa. Musta tuntuu, että se on vaan joka päivä parempi ratsastaa! Vallu ei ollut eilen kävelykoneessa, mutta muuten se käy siellä ainakin muutaman kerran viikossa. 
Jos huomenna on hyvä sää, niin Vapsu pääsee tarhailemaan. Täällä on tosi isot ja kivat tarhat johon hepat pääsee aina silloin tällöin. 




Tänään  me hypättiin vähän rataa. Korkeudeltaan ei ollut isoa, ehkä korkeintaan metrissä. Aluksi verkattiin normaalisti paljon ympyröitä ja kahdeksikkoja. Sitten tultiin muutaman kerran laukkapuomit ja kavaletit. Sen jälkeen hypättiin muutama este yksittäisenä ja sen jälkeen alettiin hyppäämään n. 10 esteen rataa. Hypättiin aluksi ihan pienenä n. 70-80cm ja siitä sitten nostettiin vähän. Vallu oli aika hyvän tuntunen ja teki hyviä hyppyjä! :)



Kirjoitin tän postauksen puhelimella, joten antakaa anteeksi mahdolliset 
kirjotusvirheet. :) 


Tässä vielä pari kuvaa tältä päivältä ;)







maanantai 6. tammikuuta 2014

Noniin, sainkin aikaseks kirjottaa tänne näinkin pian! eli ponit tuli toissapäivänä (lauantaina) tänne hollantiin. Olivat perillä täällä joskus neljän aikoihin. Ponien mukana tuli myös meidän omat matkatavarat sekä tosi paljon ponien tavaroita :). Käytiin  taluttelemassa poneja maneesissa.
 Loppuilta menikin sitten tavaroita järjestellessä ja purkamassa.





Eilen aamusta  juoksutettiin ponit kunnolla läpi. Vallu on ollut ihan rauhassa karsinassa, mutta taluttaessa kaikkea muuta. Parempi vain, että ei ole kauhean väsynyt matkan jälkeen.
Toissapäivänä oltiin myös illalla katsomassa kisoja De Warressa Belgiassa. Täältä meijän luolta on noin 15 min matka siihen Belgian rajalle. Oli tosi kiva käydä katsomassa kisoja. Oli kyllä tosi erilaista kuin meillä Suomessa! :D
Eilen paistoi aurinko ja oli melkein 10 astetta lämmintä! Vapsu tykkää :)
                               

Tänään mennään varmaankin iltapäivällä ratsastamaan ponit ja sitten jossain vaiheessa joko ennen tai jälkeen ratsastuksen vallu menee kävelykoneeseen.
Jos saan aikaseksi tänään ottaa joitain kuvia, lisään ne sitten tähän loppuun :)

perjantai 3. tammikuuta 2014

Hollannissa taas!

Moikka, mä suunnittelin jossain vaiheessa jo tekeväni tänne jonkinlaista joulukalenteria, mutta se tietenkin sitten jäi. Nyt ollaan matkustettu taas Hollantiin!

Jotkut saattaa muistaa, kun olin viime vuoden tammi-helmi-ja maaliskuun Hollannissa treenaamassa. No, nyt ollaan tultu taas Hollantiin, mutta eri paikaan kuin viimekerralla. Tälläkertaa olemme tammi-ja helmikuun täällä. Halusimme kokeilla erilaisia paikkoja ja saada kokemusta monesta erilaisista paikoista, ja siksi olemme nyt eripaikassa kuin viimeksi. Lensimme tänne Keskiviikkona, ja nyt kun kirjoitan on siis Perjantai. Ponit lähtivät rekalla matkaan eilen(torstaina) ja ovat täällä lauantai päivän aikana. Sitten olisi tarkoitus treenata täällä kaksi kuukautta. Yhdet kisatkin ovat jo suunnitteilla, mutta niihin lähtö ponien kanssa on vielä epävarmaa. Kone on mulla mukana täällä, joten mahdollisesti saatte postauksia täältä, jos vain jaksan kirjoittaa :D

Täällä on todella hyvät puitteet valmentautua, paljon paremmat kuin meillä suomessa. Täällä on kolme isoa maneesia, kaksi kävelytyskonetta sekä kaksi kenttää. Meillä on täällä pieni oma asunto, jossa on sängyt, keittiö, vessa ja suihku sekä TV. Vaikka olemme olleet täällä vasta pari päivää, vaikuttaa paikka todella viihtyisältä ja mukavalta. Täällä ei ole lunta eikä varmaan tulekkaan. Täällä on ollut kokoajan plussan puolella ja maa sulana.

Tämä kuva löytyy myös Instagramista: pinjaemiliaa_
     

Terkut Julialta:

Mooi mä oon Pinjan kaveri Julia ja mä oon kans tääl Hollannissa joo mulki oli joskus blogi mut kirjotin varmaa kaks kertaa ja sit poistin sen :) Saatii just tietää et ponit oli ruotsin kohalla ja niitten matka oli menny tosi hyvin, me ollaan laitettu jo niiden karsinat ja kaikki valmiiks täällä päässä. Ne asustaa sellases n.10 hepan tallissa ja kaikki on vierekkäisissä karsinoissa.  Nyt aletaa vähä kuvailee nii täytyy lopetella... Mut terkkui kaikille Pindin blogin lukijoille <3<3